Kuntavaali kutsunnat

Tässä vähän tullut kierreltyä lähikuntien tapahtumissa ja myöskin oli omassa pitäjässä pienimuotoinen telttatapahtuma.

7 elokuuta pystytettiin teltta Reisjärven keskustaan.

Vieraaksi tänne saatiin kansanedustajat Sebastian Tynkkynen ja Ville Vähämäki. Molemmat Oulun vaalipiiristä.

Ilmatkin oli hyvin suotuisia ja ihmisiä kävi teltalla mukavasti ja keskustelu käi totuttuun tapaan vilkkaana.

Mukana oli hyvin edustettuna myös Perusnaiset ry, josta isot kiitokset naisväelle.

8 elokuuta käytiin Nivalassa liki samalla kokoonpanolla, ja samat kaavat tuntui toistuvan sielläkin.

28. elokuuta pyörähdettiin pikku lenkillä Kärsämäellä paikallisyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa.

Myös siellä oli hienot puitteet ja paljon väkeä oli liikkeellä.

Vierainahan siellä oli puheenjohtaja Jussi vpj Riikka.

Kiitokset Kärsämäen PS;lle ja Eskolle järjestelyistä.

 

Pienen hengähdystauon jälkeen 13.9 kävimme Haapajärvellä makkaranpaistolla.

Hämeenlinnalainen kansanedustaja Lulu Ranne oli tänne saatu houkuteltua vastailemaan kansan syviin huolenaiheisiin.

 

Yhteisiä nimittäjiä näissä tapahtumissa tuntuisi olevan ihmisten suuri huoli maaseutu pitäjien elinkepoisuudesta ja elämisen kallistumisesta.

Myös vihreiden “ilmastohömppä” kirvoitti joskus kärkkäitäkin mielipiteitä, kuten myös hallituksen älytön rahan lappaaminen etelä euroopan maihin.

 

 

Haapajärvi Lulu Ranne

Haapajärvi Lulu Ranne

Kärsämäki, Ulla ja Jussi

Kärsämäki, Reisjärven PS pj ja tuleva PM?

Riikka ja Ulla

Nivala

Pöhinää Nivalassa

7.8 Reisjärvellä

pj Ulla, Sebastian, Ville ja jokumikäliehippi.

Kirjoitettu 12.9.2020

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa